lauantai 19. syyskuuta 2020

Mitä jos lähtisit syyslomalle ihan vain lähelle?

Naakan tilan syyslomatarjous 1. - 30.10.2020!  Kaksi vuorokautta yhden hinnalla, esim. kaksi henkilöä 89 €/ kaksi yötä tai esim. neljä henkilöä 127 €/ kaksi yötä. Talossa on kaksi isoa makuuhuonetta ja keväällä uudistettu keittiö. Majoitustalo sijaitsee pari kilometriä Harjavallan keskustasta, mutta kuitenkin jo omassa rauhassaan metsän reunassa. 

No mitä Harjavallassa tai lähistöllä voi tehdä syyslomalla? Ensimmäisenä tulee mieleen meidän upea uima- ja liikuntahallimme. Lenkille metsään pääsee suoraan pihastamme ja Hiittenharjun lenkkipolut ovat lähellä. Sieltä löytyvät myös frisbeegolfkenttä, curling- ja keilahalli. Luonnon ystävä voi rauhoittua Hiittenharjun avarassa maastossa tai joen pohjoispuolella Paratiisin luontopolulla. Aivan lähellä naapurissa Kokemäellä on myös Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto

Kokemäenjoki virtaa Harjavallan läpi, entäpä jos lähtisit kalaan? Golfin ystävät löytävät 18-reikäisen kentän vartin ajomatkan päästä Nakkilasta. Poriin ajaa puolessa tunnissa ja Rauman vanha kaupunki on kolmen vartin automatkan päässä meiltä. Sokerina pohjalla on tietysti Harjavallan oma helmi, Emil Cedercreutzin museo upeine veistoksineen ja vaihtuvine näyttelyineen.

Tutustu Naakan tilan kotisivuihin ja ota yhteyttä pian!